(Rauhantie 2004/1 Pääkirjoitus)
Irakilaisten ja miehittäjäjoukkojen suhde kiristyy päivä päivältä. Pitkään Irakissa asunut suomalaisnainen toteaa haastattelussa, että koskaan eivät asiat tavallisten ihmisten kannalta ole olleet niin huonosti kuin nyt. Me odotamme henkeä pidättäen taistelujen laajenemista uudeksi sodaksi, joka leviää kulovalkeana muihin arabimaihin ja niiden naapureihin.
Israelin harjoittama valtioterrorismi ja ihmisten suunnitelmallinen murhaaminen nostavat myös paineita. Palestiinalaiset ovat aina olleet kahden tulen välissä, myös pakolaisina he ovat joutuneet vieroksutuiksi ja ei-toivotuiksi arabimaissa. Vaikka ei millään tavalla voi hyväksyä itsemurhaiskuja ja muuta siviileihin kohdistuvaa terroria, tuntuu kuitenkin ahdistavalta ajatella kuinka heidän tulevaisuutensa ja toivonsa kerta kerran jälkeen lyödään pirstaleiksi. Pelkään pahinta, että jossain vaiheessa Lähi-idässä on taas käynnissä sota, jossa atomiaseen käytön kynnys madaltuu.
Ei pidä ihmetellä, miksi länsimaisen, kristittyjen kulttuurin, juutalaisen kulttuurin ja islamin kulttuurin välillä on kasvavia jännitteitä. Vaikka täällä Euroopassa asuvista muslimeista melko varmasti valtava enemmistö ei haluaisi radikaalin islamin nousua, on sillä kuitenkin kaikki valttikortit käsissään. Musliminuoriso näkee radikaalissa suunnassa toivonsa ja identiteettinsä. Voimme nähdä tässä kehityksessä monia samankaltaisia piirteitä kuin kansallissosialismin nousun takana.
Ilman uskontojen välisen vuoropuhelun tiivistymistä ja yhteisten rauhaa ja sovintoa tukevien näkökantojen esiin nostamista ei näitä nyt kehittyviä jännitteitä pureta. Rauhanliikkeen on etsittävä yhteistyötä uskontojen kanssa.