Eilinen päivä oli virkistävä poikkeus nykyisessä maailmanpoliittisessa ilmapiirissä, jota kuvastaa voima, kansalliset intressit ja kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestyksen mureneminen.
Eilen julkaistiin YK:n erityisraportoijan raportti Jamal Khashoggin murhasta, ja Hollannissa on nostettu murhasyytteet 2014 Itä-Ukrainassa tapahtuneen Malesialaisen matkustajakoneen alasampumisen johdosta.
Kummatkin tapaukset politisoituivat heti tapahduttuaan. Kyse ei ole pelkästään syyllisten saattamisesta oikeudelliseen vastuuseen.
Nyt puhutaan myös siitä, miten valtiot voivat toimia, ja miten niitä voidaan pitää vastuullisina. Puhutaan YK:n, ja erityisesti turvallisuusneuvoston roolista. Puhutaan kauppapolitiikasta ja maailmantalouden intresseistä. Mutta puhutaan myös ihmisoikeuksista.
Helena Ranta korostaa systemaattisesti sitä, että myös kuolleilla on ihmisoikeudet. Tästä päivästä ei tee hienoa se, mitä YK:n raportissa sanotaan, tai se, keitä Hollannin tuomioistuin syyttää matkustajakoneen ampumisesta. Kummassakin tapauksessa kyse on oikeudellisesta prosessista, jotka ovat yhä kesken. Tästä päivästä tekee hienon se, että maailmassa on luotettavia instituutioita, jotka ajavat sääntöpohjaista ja oikeudenmukaista järjestystä.
Nämä prosessit ovat pitkällisiä, ne ovat mahdollisimman avoimia ja julkisia, ja niitä ei voi sivuuttaa esimerkiksi kevyin huomautuksin tutkimuksiin liittyvien teknisten asioiden takia.
Meillä on hyvin vähän syytä epäillä näiden pitkällisten ja perusteellisten raporttien luotettavuutta. Usein kuulee sanottavan, että sääntöpohjaisuus on pienen maan, kuten Suomen, etu. Mutta todellisuudessa se on kaikkien etu. Sen lisäksi, että meidän tulisi antaa tukemme YK:n ihmisoikeuskomissaarin toimistolle ja Hollannin viranomaisille, Suomen valtion, järjestökentän sekä EU:n tulisi aktiivisesti pohtia konkreettisia keinoja edistää mahdollisimman laajapohjaisia oikeudenmukaisuutta ajavia kansainvälisiä mekanismeja.
Maailmalla riittää muita kansainvälisiä konflikteja, kuten Idlib Syyriassa, Jemen, Palestiinalaisalueet tai Israel, joissa rikoksiin syyllistyneet tulee saattaa vastuuseen. Ketkä ovat näissä tai tulevissa konflikteissa ja ihmisoikeusloukkauksissa vastuullisia, on oikea kysymys. Vastauksia antavat parhaiten riippumattomat tahot kuten YK. Nämä vastaukset yhdessä uskottavien kansainvälisten prosessien kanssa auttavat ohjaamaan myös valtioita.
Matka oikeudenmukaiseen ja vastuulliseen maailmaan on vaikea, mutta 19.6 antaa meille tarvittavaa uskoa sen mahdollisuuteen.