Suomen NATO-jäsenyyden katsotaan laajasti olevan viimeinen askel Suomen matkalla osaksi läntistä arvoyhteisöä. Venäjä laukaisi Suomen NATO-option laittomalla ja brutaalilla hyökkäyksellään Ukrainaan. Jäsenyys ei enää ollut edes valinta, lyhyellä tähtäimellä se oli kansallisen turvallisuuden välttämättömyys. Valintoja kuitenkin voi tehdä jatkossa, Suomi voi vaikuttaa ja sen pitää vaikuttaa. Kun Suomen valitsema arvoyhteisö nojaa ihmisoikeuksiin, demokratiaan, yksilön- ja lehdistönvapauteen niin kaikkien valtioiden ja ihmisten toivoisi olevan sen yhteisön jäseniä. Mutta kun tämä arvoyhteisö nojaa enimmäkseen aseisiin, jotain on rikki. Suomen kristillinen rauhanliike on vakuuttunut, että rauhan-, väkivallattomuuden ja rauhan edellytysten rakentaminen pitäisi olla keskeinen osa länsistä – ja globaalia – arvoyhteisöä.
Jäsenyys Pohjois-Atlantin puolustusliitossa nostaa Suomeen kohdistuvan sotilaallisen hyökkäyksen kynnystä, jonka voi katsoa edistävän Suomen turvallisuutta arvaamattoman Venäjän naapurissa. Samalla jäsenyys sementoi maamme puolustusbudjetin korkean tason; se tarkoittaa investointia NATO-rakenteisiin esimerkiksi kouluttamalla lisää upseereita; se tarkoittaa kasvavia investointeja sotilaalliseen kriisinhallintaan. Tämä ei siis ole vain arvovalinta vaan se on myös taloudellinen valinta. Jäsenyys tarkoittaa 1343 kilometriä uutta NATO-rajaa Venäjän kanssa, joka kokee puolustusliiton suurimmaksi uhkaksi turvallisuudelleen. Se tarkoittaa yhteiskuntamme kokonaisvaltaista militarisointia salakavalasti ”arvoyhteisön” kautta ja riskejä siihen, että Suomi on osa tulevaisuuden globaalia konfliktia, joka käydään ydinaseilla. On surullista, että Suomi joutuu takertumaan ydinasesateenvarjoon ikään kuin se olisi arvoyhteisöön kuulumisen sinetti. Ydinaseet ovat ilmastonmuutoksen ohella suurin uhka elämälle maailmassa. SKR on kampanjoinut ydinaseettoman maailman ja kansainvälisen ydinasekieltosopimuksen kattavan toimeenpanon puolesta ja toivoo Suomen vahvempaa panosta tässä työssä jatkossa.
Arvoyhteisömme militarisointi ei valitettavasti liity vain NATO:on. Ulkoministeri Pekka Haavisto viittasi tiedotustilaisuudessaan NATO-jäsenyyden varmistuttua osuvasti, että ei NATO varusta Ukrainaa asein, vaan sen tekee Euroopan Unioni. On häkellyttävää, miten EU on kääntänyt rauhanrahastonsa (European Peace Facility) sotilaallisen tuen rahastoksi ja kuinka vähälle huomiolle tämä silmänkääntötemppu on jäänyt myös Suomessa. Kyse ei ole siitä, etteikö Ukraina tarvitsisi tässä tilanteessa aseita, eikä siitä, että Euroopan ja myös Suomen tulee tukea Ukrainaa. Kyse on sen ymmärtämisestä, että kestävää rauhaa ei saavuteta ainoastaan asein, ja siitä, että yhteisömme arvoihin kuuluu perustavanlaatuisesti ymmärrys rauhanvälityksen, siviilikriisinhallinnan, demokratian-, ihmisoikeuksien-, naisten aseman ja oikeusvaltion edistämisen tärkeydestä rauhan edellytyksenä. Näiltä arvojamme mukaisilta toimilta ei saa riistää resursseja, eikä ainakaan siirtää niitä asevaraisen turvallisuuden pönkittämiseen.
Suomen uuden hallituksen tulee hallitusohjelmassaan ja toiminnassaan kiinnittää huomiota kokonaisvaltaisen rauhantyön tukemiseen. Sen tulee ymmärtää, että asevaraiseen turvallisuuteen investoiminen ei ole ainoa tai paras tapa rakentaa kansallista tai globaalia turvallisuutta. Suomen tulee edelleen kanavoida varoja rauhanvälityksen kapasiteettinsa-, EU:n- ja YK:n rauhantyön kehittämiseen sekä kansallisen rauhantyön voimakkaampaan tukemiseen. Suomen tulee esimerkillään näyttää, miten läntinen arvoyhteisön jäsen voi rakentaa kestävää rauhaa.