Tervetuloa vuosikokoukseen ja seminaariin ma 28.4.2008

Suomen kristillisen rauhanliikkeen vuosikokous ja seminaari pidetään maanantaina 28.4.2008 klo 18.00 Helsingin Rauhanasemalla osoitteessa Veturitori 3. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita.

Seminaarissa on aiheena SKR:n vuoden 2008 Rauhanpalkinnon saaneen Suomen ekumeenisen neuvoston (SEN) Kirkko turvapaikkana -vihkosen aiheuttamat ilot ja paineet SEN:n toimistossa. SEN:in pääsihteeri isä Heikki Huttunen käyttää puheenvuoron.

Toisena alustuksen pitäjänä on Sudanin konfliktin ratkaisumalleista väitöskirjaa Helsingin yliopistossa tekevä sudanilainen Kuel Jok. Sudan on keskeisenä aiheena SKR:n vastuulla ensimmäistä kertaa ensi kesänä olevassa Loviisan rauhanfoorumissa.

Lisäksi voimme keskustella SEN:n ja SKR:n yhteisestä rauhankasvatusprojektista. Mukana tulee olemaan ainakin SEN:n kasvatusasioiden jaoston puheenjohtaja Arto Kallioniemi. Myös muita SEN:n edustajia on kutsuttu mukaan.

Aloitamme seminaarin ja vuosikokouksen kahvin, teen ja pienen suolaisen tarjoilun merkeissä klo 18.00. Seminaari alkanee n. klo 18.30. Jotta osaisimme varata sopivasti tarjottavaa, pyydämme klo 18 paikalle tulevia kertomaan osallistumisestaan etukäteen allekirjoittaneelle.

Terveisin ja tapaamistoivein!

Risto Pontela

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.