Anthony De Mellon luento 1/4

Anthony de Mello oli intialainen jesuiittapappi, psykoterapeutti ja luennoitsija, joka tuli tunnetuksi hengellisyyttä käsittelevistä kirjoistaan.

De Mello syntyi Goalla Intiassa vuonna 1931 ja kuoli Yhdysvaltojen New Yorkissa vuonna 1987. Hän matkusteli useissa maissa, enimmäkseen Espanjassa ja Yhdysvalloissa, opiskelemassa ja myöhemmin opettamassa. Hän perusti myös rukouskeskuksen Intiaan.

Ohessa yksi hänen luennoistaan. Älkää antako ensimmäisten sekuntien sietämättömän hissimusiikin karkoittaa teitä näiden mainioiden ajatusten parista.

Niille, joille englanninkielisen luennon seuraaminen tuottaa ongelmia sekä niille, jotka lukevat mieluumin kuin katsovat, tässä vapaasti suomennettu tiivistelmä:

Anthony De Mello kysyy, miten voisimme rukoilla paremmin. Hän aloittaa kertomalla, mitä rukous ei ole. Hän kertoo rabbista, joka oli palvellut Jumalaa hyvin koko elämänsä ajan. Hän oli ollut nöyrä, lainkuuliainen ja kärsivällinen, hyvä juutalainen. Vanhaksi tultuaan hän pyysi Jumalalta lottovoittoa, vedoten epäitsekkääseen elämäänsä. “Vanhuuden turvaksi, hän selitti Jumalalle.”

Hän rukoili päivän, ja ruokoili toisen. Kului viikkoja, kuukausia ja vuosia, ja rabbi vain rukoili. Lopulta hän kyllästyi ja tuhahti Jumalle: Mikä tässä nyt on niin vaikeaa!?

Jumala vastasi: No se, ettet ole ostanut lottokuponkia!

Eli Jumalaa on turha vaivata asioilla ja pyynnöillä, jotka voit toteuttaa itse.

Mitä rukoilu sitten on?

De Mello vastaa myös tähän kysymykseen tarinan avulla. Hän kertoo miehestä, joka keksi tulen. Oivallettuaan tämän taidoista arvokkaimman hän nousi vuorelle ja opetti sen edelleen kylmän alueen asukkaille, jotka hämmästyivät ja keksinnön vallankumouksellisuuden tajuttuaan innostuivat ja halusivat kilvan päästä kiittämään hyväntekijäänsä.

Arvostuksesta huolimatta hän ei halunnut jäädä alueelle, vaan jatkoi matkaansa ja opetti taidon yhä uusille heimoille ja kansoille. Hänen maineensa levisi nopeasti ja hänestä tuli niin suosittu, että papisto pelkäsi oman suosionsa laskua ja alkoi kokea hänet uhaksi. Niinpä he myrkyttivät hänet.

Hälventääkseen epäluuloja papisto maalasi tulentekijästä kuvan alttarille, julisti hänet pyhimykseksi ja ohjasivat ihmiset kunnoittamaan Suurta Tulenkeksijää, ihmeiden tekijää ja ihmisten ystävää. Myös tulentekovälineet he sijoittivat alttarille, ja kehittelivät mitä monimutkaisempia palvontamenoja ja vuosipäiviä Hänen muistolleen.

Mutta itse tulentekotaidon, sen he unohtivat. Tulenkeksijän muistojuhlat, rituaalit, merkkipäivätpäivät ja palvontamenot jatkuivat vuosia, vuosikymmeniä ja vuosisatoja, mutta tulta heillä ei ollut.

Tulen tekeminen on rukoilua! Anthony De Mello huudahtaa. “Voit mumista pyyntöjäsi viikkoja, kuukausia ja vuosia, mutta jos et tee tulta, se ei ole rukoilua. Paljon hyväntahtoisuutta, mutta ei rukoilua.”

“Miksi te sanotte minulle: ‘Herra, Herra’, mutta ette tee mitä minä sanon?” (Luukas 6: 46)

Mutta, Anthony De Mello huomauttaa, ei pidä kuitenkaan luulla, että hyvät teot olisivat automaattisesti rukoilua. Hän kiteyttää ajatuksen saksalaisen teologin, mystikon ja filosofin Meister Eckhartin (1260 – n. 1328) sanoihin: Tärkeintä ei ole niinkään se mitä teet, vaan se mitä olet.

“Jos olet hyvä, tekosi loistavat kirkkaana. Sinun pitää muuttaa olemisesi. Se on tulta. Miten muutat olemisesi? Mitä teet? Et mitään. Muuttaaksesi olemisesi, sinun täytyy nähdä. Näet jotain mikä muuttaa sinut. Et tee mitään muuttaaksesi sinua. Tämä maa on kuuluisa tekemisistään. Se on arvokas taito, mutta jos haluat muuttaa ihmisiä, olet pulassa. Mitään ei tarvitse tehdä. Sinun tulee nähdä asiat uudessa valossa.”

(Jatkuu)