Missä on seuraava konflikti – ja miten se estetään?

Pekka Haavistolle myönnettiin 22.10.2015 Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen rauhanpalkinto hänen työstään rauhantekijänä. Haavistoa kiitettiin pitkäaikaisesta työstä konfliktien ympäristökysymysten parissa UNEP:n edustajana ja myöhemmin lukuisista eri rauhanvälitystehtävissä. Ohessa muistiinpanoja palkitsemisseminaarista. Pekka Haaviston mukaan mediahuomion kohteena oleviin konflikteihin on tunkua rauhanvälittäjiksi. Tästä syystä Suomen tulisi keskittyä varjossa oleviin. Hän nostaa esille kolme vähemmälle huomiolle jäävää, mutta ulkovaltojen huomiota… Continue reading Missä on seuraava konflikti – ja miten se estetään?

SKR:n rauhanpalkinto 2015 Pekka Haavistolle / Paneelikeskustelu 22.10 klo 9-10 ”Missä on seuraava konflikti – ja miten se estetään?”

Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen rauhanpalkinto vuonna 2015 annetaan Pekka Haavistolle. Haavisto toimii tällä hetkellä kansanedustajana ja ulkoasianministerin erityisedustajana rauhanvälityksessä. SKR:n rauhanpalkinto on jaettu vuodesta 1982 alkaen. Palkinnon ovat vuosien varrella saaneet rauhantyön alalla poikkeuksellisesti meritoituneet yksilöt ja yhteisöt laajasti, Martti Ahtisaaresta (1991) Suomen Ekumeeniseen Neuvostoon (2008) ja Changemaker –verkostoon (2012). Lista kaikista rauhanpalkinnon saajista löytyy osoitteesta:… Continue reading SKR:n rauhanpalkinto 2015 Pekka Haavistolle / Paneelikeskustelu 22.10 klo 9-10 ”Missä on seuraava konflikti – ja miten se estetään?”

Miksi radikalisoitumiseen liittyy niin usein väkivalta?

Radikalisoituminen on kuuma puheenaihe Suomessa ja maailmalla. Nuoria miehiä ja naisia on lähtenyt länsimaista sotatantereille enenevissä määrin esimerkiksi Syyriaan, Irakiin, Ukrainaan ja Somaliaan. Hyvin usein näihin maihin lähdetään sotimaan. Vaikka lähtijöiden perimmäisenä tarkoituksena voikin olla oman vakaumuksensa näköisen rauhan saavuttaminen, muutokseen pyritään usein nimen omaan väkivallan kautta. Väkivalta radikaalin liikkeen toimintalogiikkana ei ole uusi, mutta… Continue reading Miksi radikalisoitumiseen liittyy niin usein väkivalta?

Kun vanhat keinot loppuvat, mistä löytyy uusia keinoja rauhaan?

Kuu nousemassa minareetin takana Mercassa, Somaliassa. Kuva: Tahir Turk, käyttöoikeus cc-by-sa. Kirkon Ulkomaanavun avustustyöntekijä Mahdi Abdile ja kansanedustaja Pekka Haavisto ovat palanneet Afrikan sarven alueelta. He kertovat Somalian vaikeutuneesta tilanteesta mutta myös uudenlaisista rauhanpyrkimyksistä alueella tiedotus- ja palkinnonluovutustilaisuudessa perjantaina 13.2.2009 klo 11.00, osoitteessa Satamakatu 11, 7. krs., Kirkkohallituksen juhlasali Helsingin Katajanokalla. Avustustyöntekijä Mahdi Abdile palkittiin… Continue reading Kun vanhat keinot loppuvat, mistä löytyy uusia keinoja rauhaan?

StatCounter - Free Web Tracker and Counter